Junamatka maailman ympäri

Maailma pienenee. Vaikka se ei fyysisesti sitä teekään, voidaan sanoa, että ihminen on tehnyt maapallosta yhä pienemmän. Se tarkoittaa sitä, että mikään ei tunnu enää olevan vaikeasti saavutettavissa ja jokainen maailman kolkka on nyt lähempänä kuin koskaan. Mikäli rakastat matkailua ja mietit vielä, mitä tehdä seuraavaksi, harkitse junamatkaa. Kaikkein mahtavinta on tehdä maailmanympärysmatka ilman, että astuu lentokoneeseen kertaakaan. Juna on luotettava matkantekoväline, jolla pääsee melkein minne tahansa.

Tiesitkö, että monissa maissa junaraiteet ovat erikokoiset? Kaikki alkoi sodista, sillä junalla kuljetettiin sotilaille ruokaa ja tarvikkeita, sekä kaikkea muuta mahdollista. Valtiot tekivät valloittamisesta vaikeampaa ja rakensivat naapurimaihinsa nähden erikokoisia raiteita, jotta vihollinen ei voisi käyttää junaa omien joukkojensa vahvistukseen.

Suomi on kuitenkin otollinen paikka lähteä matkalle. Maailmanympärysmatkan voit aloittaa lähtemällä Venäjälle ja matkustaa Trans-Siperian junalla toiselle puolelle Venäjää, lähelle Japania ja Kiinaa. Junalla pääsee Vladivostokiin, minne on noin 9300 kilometrin matka. Sieltä pääsee jo pitkälle eteenpäin. Olet nyt keskellä Aasiaa ja kaikki ne eksoottiset turistikohteet ja koskemattomat metsät ovat lähellä. Sieltä voitkin hypätä seuraavaan kulkuvälineeseen, eli junaan tai bussiin, joka vie sinut sinne, minne haluatkin.

Junalla matkustaminen on yleensä helppoa, sillä esimerkiksi lähes jokaisessa pääkaupungissa on aina rautatieasema. Vaikka et puhuisikaan kyseistä kieltä, mutta tiedät, mihin kaupunkiin haluat seuraavaksi lähteä ja kyseisellä kielellä sanan “lippu”, saat varmasti hankittua tarvittavat matka-asiakirjat reissun jatkamiseksi. Junamatka kannattaa kuitenkin suunnitella etukäteen. Netissä on paljon erilaisia vinkkejä siitä, mitä kannattaa käydä katsomatta ja mitä kannattaa ottaa huomioon matkustaessa junalla. Yksi isoimpia huomionarvoisia asioita on varmasti tavaran määrä. Matkatavaroita ei kannata ottaa tolkuttomasti mukaan. Monesti joutuu samalla matkallakin vaihtamaan junaa, joten sinun tulisi olla mahdollisimman ketterä ja nopea liikkumaan tarvittaessa. Junalla matkustaessa mukavaa on se, että junassa pääsee kulkemaan reissun aikana ja voit esimerkiksi pitää matkablogia koko reissun ajan.

Matka merten yli

vaihda ajoneuvo väliaikaisesti

Junat eivät vielä ainakaan kulje merten ja vesien yli, mutta mikäli haluat jatkaa matkaasi esimerkiksi Aasiasta Australiaan tai vaihtoehtoisesti Amerikkaan, voit vaihtaa kulkuvälineeksi väliaikaisesti laivan. Laivoja kulkee monista eri Aasian ja Australian satamakaupungeista yli Tyynenmeren.

Junia on niin Pohjois- kuin Etelä-Amerikassakin, joten junalla matkustus onnistuu hyvin sielläkin. Voit aloittaa esimerkiksi Etelä-Amerikasta ja siirtyä pikkuhiljaa pohjoiseen päin. Kannattaa myös ottaa matka läpi Yhdysvaltojen, sillä niiltä junamatkoilta löytyy paljon historiaa – niin hyvää kuin huonoakin. Pääset junalla Yhdysvaltojen itärannikolle asti. Halutessasi voit koukata Kanadan kautta, jossa voit käydä kurkkaamassa upeaa luontoa ja vaikka Niagaran putoukset. Yhdysvaltojen itärannikolta pääset jälleen laivalla takaisin Eurooppaan. Euroopassa pääsee taas kulkemaan erinomaisesti junalla.

Euroopassa kannattaakin harkita interrail-junapassia, joka helpottaa huomattavasti matkaamista. Pääset lipun voimassaoloaikana matkustamaan lähes kaikkialla Euroopassa junissa ilmaiseksi, paitsi omassa kotimaassasi. Loppumatka Euroopasta Suomeen on kuitenkin todennäköisesti laivamatka. Junalla pääsee niin Ruotsiin, Saksaan kuin myös Viroon. Jokaisesta näistä maasta pääsee laivalla takaisin Suomeen. Mikäli et kuitenkaan tykkää matkustaa laivassa, niin aina voit lentää jonnekin, mistä on suorat junayhteydet maailmanympärysmatkalle.

Atlantin ja Tyynenmeren yli voi myös lentää. Kansainvälisiä lentokenttiä on kaikkien mantereiden rajoilla ja nykyisin lentolippujenkaan hinnat eivät ole päätähuimaavia. Maailmanympärysmatkalle kannattaa kuitenkin varata rahaa, vakuutus ja tehdä matkasuunnitelmat etukäteen. Lisäksi mahdollisuuksien mukaan kannattaa ottaa osat matkoista vaikkapa matkatoimiston kautta. Näin sinulla on jatkuvasti mukana jokin puhelinnumero, johon voit hätätilanteessa soittaa ja he voivat tarvittaessa auttaa sinua etsimään uusia juna-, laiva- tai lentolippuja. Hauskaa matkaa.

Share:

You might also like